*

DanielMalinen Ajatus juoksee vapaasti

Hyvää kalevalanpäivää, ja toivotaan että muistitte

Muistelippa muistojansa, ajatteli aatteloitaan, kaivelimpa unheloita, katselimpa Kalevaista.

 

Muistiko kukaan muu että tänään on kalevalan päivä? Itseltä ainakin meinasi mennä ohi kun muistin vain että on laskiaistiistai ja katsoin että onpa komeasti liput nostettu laskiaisen kunniaksi. Mutta eipä mittään, ei tänävuona näytä missään olevan edes yhden pientä "kunnon mainitaa" kalevalan päivästä, näin vaikuttaa Yleisradiokin sen tykkänään unohtaneen. Ei mainintaa netissä, lehdessä eikä televisiossa. Mutta niin vain päiväpäivältä Suomen 100 vuotis juhlinta käy aina vain vaisummaksi jos tykkänään näkyy edes missään. Kalevala on kuitenkin merkittävä kulttuurillinen teos, joten odotin jo suuria tämänvuoden kalevalanpäivältä. Taitsvat kuitenkin vanhat runot unohtua nykyräpin alta ja Lönnrutin kyhäelmät painua unholaan. Harmi sinänsä, onhan se aika mahtipontinen teos ja kansanrunojen tilkkutäkki, jotka Elias Lönnrut kutoi ammoin yhteen omalla langallaan. Kalevalan päivä tänään on kuitenkin, niin sanoo kalenteri, mutta media on siitä hiljaa. Päivä tuntuu niin tylsältä ja tavalliselta kuin olisi mikätahansa normaali arkipäivä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

Pisteet Danielille ja risut monille medioille. On annettu periksi kevyelle viihteelle, tyhjänpäiväisille kohulööpeille, somen ihmeelliselle maailmalle, väkivaltaviihteelle ja kaikkeen minkä pontimena on raha. Tässä menossa Kalvala jää jalkoihin.
Hurskaasti tässä nyt mainitsen että itseäni Kalevalan päivä elähdytti itseäni niin paljon että (netissä) luin Kalevalan ensimmäisen runon ja ihastelin ja ihmettelin kansanrunoilijoiden ajatusten kulkua ja sanoiksi muuttumista.

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Tälläkin palstalla oli Kalevala-aiheisia kirjoituksia ja kommentteja, niitä oli vielä Runebergin päivän Fredrikan kakkujen voimalla. Kulttuuria täynnään koko alkuvuosi!

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset