DanielMalinen Ajatus juoksee vapaasti

Kaiken karvaiset kissamme

  • Kurkku on neidin lempparia, ilman sitä ei olisi kuviin suostunut. Nam, nam...
    Kurkku on neidin lempparia, ilman sitä ei olisi kuviin suostunut. Nam, nam...
  • Alle vuodenikäinen kissa-neitini Luna nokosilla. Huopa lämmin nukkua.
    Alle vuodenikäinen kissa-neitini Luna nokosilla. Huopa lämmin nukkua.
  • Talvella lumi on kissasta kylmää ja tassuja palelee. Silti ulos olisis hinku.
    Talvella lumi on kissasta kylmää ja tassuja palelee. Silti ulos olisis hinku.
  • Pienen pedon leikit voivat vaikuttaa häijyiltä, mutta kissasta se on leikkiä.
    Pienen pedon leikit voivat vaikuttaa häijyiltä, mutta kissasta se on leikkiä.

Olempa pettynyt Minna Keinäsen (kissan rapsuttamieseen erikoistunut toimittaja) ja Harri Nymanin (kissaluukkuihin erikoistunut arkeologi) kirjaan "Kissojen suomi" (SKS 2012), saatoin odottaakin siitä liikoja mutta ei se kuitenkaan huono ollut. Kiraja sisältikin hienoja vanhoja kissa kuvia ja veikeitä tarinoita oikeista kissakohtaloista kuten Vladimir Punikista sekä kodittomasta Emmasta. kirja kuitenkin sai mielokuvitukseni lentämään ja koostamaan kirjassa kerrotusta että tietämästäni oman version. Runot olen kaivanut SKVR:n sähköisestä arkistosta. Usein kissat jäävät Suomessa huomiotta, niitä vähätellään koska ne eivät ole koiria tai karhuja. Kissat kuitenkin ovat yllättäen ollut suuri osa Suomalaisten elämää aina rautakaudelta lähtien. Niimpä sanaiseni sovittelen tämänpäivän sommelolle.

Aloitetaan...

Yhtenä sateisena syyspäivän karahti kauppa miehen vene purjehduskelpoisen joen rantaa. Yllään muulaisella oli värjätyt hamppuiset ja pellavaiset vaatteen ja päässään karhun nahasta tehty turkislakki. Muukalais mies nosti veneestään nahkaisen pusdukan, muinaisaikaisen kukkaron ja nakkasi sen selkäänsä vasten. Niimpä mies lähti kävelemään syksyisen sateen langetessa kohti läheistä taloa, hänen synnyin taloaan. Hän astui tupasn ja miehen veli tervehti puhdetöiden ääreltä kaukaa saapunutta kauppamiestä. Hieman viinalta lemahtaen . Koko talon perhe kokoontui tuvan pöydän ääreen johon muukalainen oli nostanut vinkuvan ja eläväisen pussukkansa. Kun mies avasi nahkaisen kukkaronsa sieltä tuijotti kaksi pientä karvaista otusta kiiluvineen silmineen kuin hämästyäen miksi heitä tuijotetaan. Samassa nämä kaksi ihanaa veijaria kipusivat ulos pussukasta tutkimaan tuvan pöytää ja nuuskimaan talon väkeä. Niin mahdollisesti saapui kissa suomeen idäntietä pitkin. Mutta mitä sellaisen mouruajan saapumisesta seurasi?

Aluksi Suomalaiset eivät ymmärtäneet kissan hiirensaalistustaitojen päälle vaan heille kissasta muodostui pyhä ja viisas talonsuojelija. Näin kissasta alkoi syntyä erillaisia uskomuksia ja kertomuksis, ehkä yksi tärkeimmistä oli että vain parasta ja viiltävintä miekkaa sai verrata kissan voimiin, näinpä alkoi kissa naukua miekkojen terän kärjessä eli "kasi naukui naulanpäässä". Kissalla on nimi niin kuin sitä kutsutaan. Toisilleen sähisevä kissa kuulostaa kuin se ääntelisi "Kss, kss!", suomeksi se ääntyy "Kis, kis!" mistä on johdettu sana "kissa" sekä murteella "Kasi" ja "kas". Lähi-Idässä kissan kutsuhuuto sai myö antaa nimen kissannahkaiselle kukkaro-pussukalle, arabiaksi pussukka onkin "Kiis", muuta itse eläin on "qitta". Nimi yleisty nopeasti tarkoittamaan kaikkia nahkaisia pussukoita aina Lähi-Idästä tänne pohjanperille asti esim Venäjälle se oli myodossa "Kisa". Onneksi kaikki nahkakukkarot eivät siis olleet kissannahasta. Toisinaan sitä kuitenkin miettii mitä kissa tuumaa kun kutsumme sitä sähisemällä.

Pian kissan saapuminen pohjanperukoille nahkapussukasta unohoittui entisaikojen ihmisiltä joten he alkoivat selittämään mistä kissa olisi tullut sillä kaikilla oli joku synty. Niimpä kissa sai syntynsä kiukaalla metsänhengen, halliparran, hautoman, viihtyihän moinen maukuja huoneen lämpöisimmässä paikassa varsinkin leutojen talvien koleina päivinä. Entäpä kuka onkaan tämä harmaa partainen metsänhenki? Joissain kansanrunoissa Hallipsrran toisintona on Hippa ja metsänkuningas ka kuka muukaan tämä hiippalakkinen metsän kuningas kuin itse Tapio. Niimpä kissa oli muinaisille Suomalaisille itse metsänkuninkaan synnyttämä ja näimpä yhdistyi myös hiiden suojelijaksi. Lienee kissan uroksesta syntymä peitota neitseestä synyymisen. Kissan ihanuutta korostettiin sillä että sen nenä oli saatu neidolta ja pää otettu jänikseltä mutta toisaalta sen luonteestavaroitettiin vertaamalla kynsiä kyyn hampaisiin ja vartaloa varrattiin suden sukuiseksi:

"Kyllä tiiän kissan synnyn, Halliparran hauteleman: Kissa on saatu kiukoalla , Nänä Neittä, pää jänistä, Muu ruumis suven sukua, Jalat muuramen sukua, Kynnet kyytä kiermihia, Häntä kärmeheen kähyä."

Ennen muinoin hiisi tarkoitti pyhää lehtoa ja sen lähiställä sijainnutta kalmistoa. Pyhiin hiisiin oli muinaisten Suomalaisten keskuudessa suosittua uhrata erillaisia ruokia ja varsinkin viljaa. Tälläinen tapa houkutti pyhiin paikkoihin paljon pieneläimiä ja jyrsijöitä. Niimpä hiisissä alkoi elämään myös villiintyneiden kissojen laumoja joiden hiirten saalistustaito pantiin huomioon. Näipä kissa pyydettiin vartioimaan lausumalla sen syntyloitusu. Tälläiseen ainakin viittaa erääm kissansyntyrunon loppuosa vaikka sen voisi tulkita kissalle osoitetutki uhriksi:

"Tule luota kahtomaan, Tärkysti tähystämään! Kaanpa viljan kaikenlaisen, Maallen marja varsikollen, Nurmellen mesi nukallen, Metisellen mättäälle Ilta päivän ihanaks, Aamu päivän armaaks. Annas onni ollakseis, Pyhän pellon piertanolle, Kaiken kartanon navalle!"

Hiiteen liitetyn kissa saatettiin toisinaan manata toimittamaan ei-toivotut ihmiset "manan mannuille" mikäli pohjola tarkoitti tosiaan Tuonelaa:

"Niin laulo mokomat miehet kissan kirjavan rekehen Kissan tuonne kiiätellä, etäemmäennätellä, Pohjolan pitkähän perähän."

Kissa myös saatettii kutsua hiidestä jahtaamaan arvokasta omaisuutta vieneen varkaan kiinni. Tähä työhön pyydettiin hiiden mustaa kissaa kipinätärtä. Kipinättären nimi viittä kissan turkin erityiseen ominaksuuteen, sähköistyessään siitä sinkoilee kipinöitä mikä näkyi aikoinaan selvästihämärässä. Kipinöivästä kissasta tuli näin osa tulen väkeä. Loitsussa hiiden kissaa Kipinätärtä kutsuttiin näin:

"Pijä, perkele, pereä, Kohti polvea vasenta, Poikki polvi potskahuta, Yksi poikki, toinen halki, Reisi ristihin revitä, Yhen nuolen nostamalla, Yhen jänteen jämyllä. Kiihytä, hiisi, hiilijäsi, Paha henki, paklojasi, Kipinätär, hiien kissa, Revi reisiä jalosti, Kipeninä kiusaele!"

Jos saittuikin olemaan niin että kadonnut esine oli vain hukassa eikä varastettu riitti kun lausui:

"Otavatar, päivän tyttö, tule tänne, tarvitahan omoani ottamahan, kadonnutta kaihtemahan! Kipinätär, Hijjen kissa, revi räisiä jalosti, kipinänä kijrehtiös!"

Nyky Suomalaisesta varmaan tuntuu nykyiseltään oudolta että muinoin olisi talo annettu kissan suojeltavaksi tai että se saatettiin usutta varkaanperään. Syy tähän kuitenkin saattoi olla että enen uskottiin kissa omaavan taikavoimia toisin kuin koirilla. Hiiden hurjalla hurtalla saattaa olla osansa kissan elämällä sillä vapaana liikkuneet koirat ja sudet saattoivat mielellään surmata hiittä suojelevia villiintyneitä kissoja ravinnokseen. Hiiden hurtaksi saatettiin haukkua muutenkin huonostikäyttäytyvää koiraa. Kissoilla oli kuitenkin koiria parempi osa, silä sinä missä kissa nautti sisällä kissanpäivistä koira sai tyytyä ulkosalla koiranilmaan. Lämpimän kiukaan päällä tuvan touhuja tarkkelevan kissan uskottiin tietävä paljon elämästä mikä teki siitä entisaikojen Suomalaisten silmissä viisaan eläimen. Kissan ajateltiin tuovan talolle vaurautta sekä tietävän koska tuho oli tuleva esimerkiksi tässä runossa kissa ennustaa talon isännä kulevan: "Kissa lauloi kiukuaalla, ja pajatti pankon päässä: Kohta nyt kuolema tulevi, lähestyvi hengen lähtö, Kun on kuollut meien kuningas. Nyt on meillä mielivalta, mielivalta, kielivalta!" Joskus myöskin uskottiin etti nukkuvaa kissaa saanut herättää tai siirtää sillä pelättiin sen aiheuttavan häiritsijälleen vahinkoa kuten usuttavan haltioita ampumaan tätä pistotaudeilla ja joskus kissa mainitaankin pistoksen syntyloitsuissa. Myöskää Suomalaisille pyhä karhu ei jäänyt osatta kissasta. Koska karhua ei saanut nimeltä mainita sitä saatettiin kutsua useilla kiertonimillä mutta toisinnoissa sitä kutsittiin myös ilmauksella "vii'asta vihainen kissa". Kissa saattoi todellakin olla sen arvoinen. 

Ja mikä olisikaan kissoista puhuminen ilman klassista hiiren ja kissan vastakkain asettelua, niimpä Suomessakin kerrottiin kansainvälisessä hengessa tarinaa entisaikan Tommysta ja Jerrystä:

"Lypsin lehmän lyöröttelin, Kannoin maijon koarottelin, Panin patsahan nenähän. Tuli hiiri, joi vähäsen, Tuli toini, joi vähäsen. Tuli kissa Kiijovasta, Viirusilmä Viipurista, Lakki maijon lapsineh, Nuoli pohjan poikineh, Läksi töitähän pakohon. Hyppää katti kannon peästä: "Kunne hiihät, hiiri rukka, Lyhytpolvi, lyntsyttelet ?" "Läksin töitäni pakohon, Pillojani piilemähän." "Ota milma kansahan, Jumala kansas suvaitsoo." "Minnepä myö siitä mänemmä?" "Mänemmä myö moan rakohon". "Mitäpä myö sielä syömmä ?" "Syömmä kuusesta käpyjä, Petäjästä helpehiä." "A kun vatsan puhaltavi?" "Voitimilla voitelemma." "Mistäpä myö voitimia ?" "Vanhan akan vakkasesta." "Mistä saapi vanha akka?" "Nuoren neijon lippahasta." "Mistäpä saa nuori neito? " "Nuoren lehmän nännisistä." "Mistäpä saa nuori lehmä ?" "Vihannasta mättähästä." "

Viimei kun kristinusko alkoi vaikuttaa Suomessa, tuli "hiidestä" paha olento nimeltään Hitto joka eleli hovinsa eli hiidenväen kera Hiitolassa. Noihin samoihin aikoihin voisi olettaa että hiisien kissat hävisivät ilmaston muuttuessa kylmemmäksi. Näimpä hiisiä suojelevista kissoista jäi elämään vain kertomuksia hiidenväestä haisevine karvapeitteineen, rautaisineen hampaineen ja kiiluvine viirusilmineen. Kissat kun eivät enään pärjänneet kylmiksi ja lumisiksi muuttuneina talvina. Eipä siis olisi mikään ihme että vesihiisi sihahtelisikin hissisä, sillä veteen tottumaton kissa voi kastuessaa käydä kiukkuisena sähisemään.

En ole kuitenkaa mikää kansantieteen asiantuntija, jote nää on vain tälläisiä heittoja.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

No olipa runsas ja rikas oodi kissalle, kiitos upeasta kissaplokista!

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Pitähän tuo kissantie tähtiin ajalta ennen kissavideoita joskuskakaista ulos, sellaisia aamupäivän armaita ja iltapäivän ihania nuo kissat ovat. Kiitoksia kovasti.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Suomessa ja englannissa on kissojen kutsusanat ilmeisesti sekaantuneet. Britit sanovat pus, pus ja täällä sanotaan kiss, kiss.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Ei tuo kutsuminen tule suutelua tarkoittavastavsanasta vaan kissan sähisevän ääntelyn matkimisesta. "Kss" ei ole äänteeltään kovinkaukana "Pss" äänteestä, se on vähän kuin sanooko kissa "Miu" vai "Mau". Näin minä ainakin olen käsittänyt. Mutta hyväpä heitto tuokin.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Liuta kissoja on ehtinyt elämääni ilahduttaa. Niinpä niistä on aina kiva lukea. Kaiken värisiäkin on ollut ja nimivalikoimaakin melkoisesti. Alkuun ihan tyypillisiä kissan nimiä: Mikki, Piu, Nallu, Nippe, mutta myöhemmin ovat saaneet ihmisten nimiä: Jussi, Leena, Paavo ja nyt vielä Seppo 14-vuotta, mutta melko hyväkuntoiselle vaikuttaa ja hiiretkin pyydystää. Tuntui kissa kaipaavan koirakaveria, kun olivat yli kolme viikkoa erossa. Ovat aiemmatkin tulleet juttuun koirienkin kanssa. Paavokin kasvoi isoksi koiran maidolla ja hylkäsi meidän, kun äitikoira kuoli keisarinleikkaukseen.

Venäläiselle kissa on kasse.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Mukava kuulla että kissoista on iloa ja jaksamisia Sepolle. Itsellä on ollut ennen pientä Luna-neitä jo aiemmin kkdi kissa mustavalkoinen Miina ja harmaaraidallinen Kisuliini (vaikka äitistäni Manu olisi ollut parempi), mutta näistä tädistä ja siskonpojasta jouduttiin lopulta luopumqan kun muutimme kaupunkiin. Lunasta tuskin tulee hiiri kissaa mutta punainen Coca Colan muovikortti on ollut kissasta tarpeeksihyvä korvike, saattaa "jahdata" sitä montakin tuntia.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Aina kissa haluista ja tarpeista ei tiedä, kun kasvaa ne voivat hyvinkin paljastua ja metsästäjä kuoriutua lellikistä. Minun Mikkini oli läpeensä harmaa ja se oli minulle kuin nukke. Puin sitä, työnsin nukenvaunuissa ja juotin maitoa tuttipullosta. Se ei karannut eikä tykännyt huonoa. Setäni totesikin, että ei tuosta kissasta mitään metsästäjää koskaan tule, mutta tulipa. Se kantoi kynnykselle hiiriä ja rottia, joita oli ympäristöstä pyydystänyt. Varsinainen hurja metsästäjä tulikin. Voi, että tuota lapsuuteni lemmikkiä olen useasti kaivannut. Melkein otin tyttäreni pentueesta harmaan pienokaisen, mutta onneksi tulin järkiini. Sepon on saatava elää hyvä loppuelämä, eikä sille toista kissaa kilpailijaksi tullut. Se nukkuu sängyssä välissämme. Se katsoo lempein silmin ja kömpii pöydälleni hyväiltäväksi, kun kirjoitan. Ei sellaista eläintä voi loukata. Koirakin kunnioittaa sitä.

Käyttäjän TeppoNygren1 kuva
Teppo Nygren

Mahtava kirjoitus. Yhtenä keväänä ajellessani venäjällä näin autojen yliajamia kissanpentuja kymmeniä ja kirjoituksesi herätti ajatuksen, että mahtavatko venäjän karjalassa olevat lukuisat villikissat olla Karjalan evakoiden sinne jättämien kotikissojen jälkeläisiä. Tämäkin vaan ajatus, kun koskaan ei ole tullut pohdiskeltua mistä kissat ovat peräisin.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Voivathahyvinkin olla evakoilta sinne kiireessä jättämien kissojen jälkeläisimä. "Kissojen Suomi" kirjassa kuvataan jo että varhaisesa vaiheessa kissat olisi Suomessa jaettu sisä- ja tallikissoihin, joten evakkojen lienee ollut hankala kerätä villejä tallikissa pesueota mukaan eliväthän tallikissat vapaasti "heitteillä" aina 2000-luvulle kunnes kissojen heitteille jätöstä kuten irtipitämisestä tuli rangaistava teko.

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa